Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on syyskuu, 2018.

Nuoruudessa tapahtunutta

Kyyhkyset huhuilevat puistikossa. Katson jäätelökioskin sisällä seisovaa tyttöä, hänellä on vaalea poninhäntä ja kumihanskojen alla geelikynnet, joissa on kimalletta ja terävät kärjet. Niistä tulee mieleen yksi kerta Thaimaassa kauan aikaa sitten, kun kaveri otti tekokynnet itselleen, ja kauneushoitolan nainen teki hänen sormiinsa suhteettoman isot muovijatkeet. Niiden kanssa ei olisi saanut mennä uimaan eikä tehdä mitään muutakaan kivaa, mutta Sonja tietenkin meni heti. Eivätkä ne lakkaukset siitä miksikään menneet, vaan alkoivat irtoilla vasta kotona. Näin, miten hän leipoi pullaa niillä hirveillä pedonkynsillään, joista lakkapinta lohkeili taikinan sekaan. Otin pullan, kun en kehdannut kieltäytyä, ja syynäsin sen pinnan tarkkaan: sokeria vai glitteriäkö tuo kiille? Karvapuusti Muitakin outoja pullamuistoja on, esimerkiksi se, kun ala-asteella piti taas kerran olla myyjäiset jonkin turhanaikaisen hapatuksen hyväksi, mikä ei kiinnostanut minua ollenkaan. Naapuriluokan Janna ol...